Vuonna 1978 perustettu Jaakko Lehto Executive Search Oy on yksi alan vanhimmista suorahakuyrityksistä Suomessa.

CEO:n, HR:n ja suorahakukonsultoinnin yhteistyö

Tässä artikkeli, jonka jokaisen yrityksen toimitusjohtajan ja päättäjän tulisi lukea ajatuksella.

Artikkeli pohtii yrityksen oman rekrytoinnin mahdollista tiedostamatonta tapaa palkata yritykseen työntekijöitä, jotka miellyttävät tai ovat samanhenkisiä heidän kanssaan. He eivät välttämättä palkkaa yksilöitä, joilla on vahvaa näyttöä liiketoiminnan tuloksellisesta osaamisestaan, ja joilla on keskeiset edellytykset sekä taidot yrityksen tulevaisuuden strategiasta ja sen toteuttamisesta.

Kokenut ja hyvin verkostoitunut suorahakukonsultti osaa löytää oikeat ehdokkaat, joilla on sekä taitoa, kokemusta että näkemystä viedä yritystä tulevaisuuteen. Suomessa meidän tulisi alkaa panostaa visioiden ja kasvun toteuttamiseen kustannusten hallinnoinnin sijaan.

Osaava suorahakukonsutti löytää henkilöt, jotka menestyvät nykyisissä tehtävissään, mutta ovat mielenkiintoisen haasteen edessä halukkaita siirtämään osaamistaan, kokemustaan ja ennen kaikken onnistumisen kulttuuria eteenpäin. Tällaiset osaajat eivät hae työpaikkaa verkkohaun tai työpaikkailmoitusten kautta.

Miten varmistatte parhaimmat resurssit organisaationne tulevaisuuden strategianne toteuttamiseksi?

Linkki artikkeliin